Olet päätynyt benjihyppytorniin. Olet siellä ylhäällä, valjaat päällä. Ja sinun on tullut aika hypätä benjihyppy. Mielesi keräsi rohkeuden hypätä. Sinä keräsit itsestäsi rohkeuden esiin ja SINÄ HYPPÄSIT.

Mutta, yllätys yllätys…

Oikeasti olitkin vain kotona. Tekemässä arjen asioita. Tehdessäsi sielusi sanoi: ”Rakas, nyt on aika levätä.” ”EIKÄ, MITÄ!? LEVÄTÄ? Kun on näitä asioita tehtävänä. On niin paljon asioita tehtävänä”, mieli mietti.

Keho oli tehnyt koko päivän mielen pyyntöjen mukaisesti hurjasti kaikkea ja kävi sen myötä jo hienosti kierroksilla… Keho tunsi kierrokset sisällään epämukavina tuntemuksina ja komppasi sielua: ”Lepo tekisi kyllä nyt todella hyvää, rakas mieli.”

Mutta mieli… Mieli ajatteli, että ”Ei, ei, ei! Ei tässä nyt voi levätä. Kun on tehtävä näitä arjen asioita. Hirmuinen lista on asioita tehtävänä.”

Mutta… korkeimman itsesi mieli tuli paikalle ja sanoi: ”Nyt minä kerään sen rohkeuden itsestäni ja jätän nämä tehtävät asiat. Nyt olen NIIN ROHKEA, että jätän kaiken tekemisen ja menen lepäämään.” Ja sinä hyppäsit… pötköttelemään. SINÄ RAKAS TEIT SEN BENJIHYPYN! Sinä menit lepäämään, kaikesta siitä tehtävästä huolimatta.

Vautsipautsi.

Lepääminen… saattaa toisinaan tuntua mielelle YHTÄ HULLULTA kuin benjihypyn tekeminen. Se vaatii yhtä paljon rohkeutta. ELLEI JOPA ENEMMÄN… Voitko samaistua?

Mutta, mitä siitä hypystä seurasikaan… Kun lepäsit puoli tuntia, tunnin, muutaman tunnin, kokonaisen päivän, monta päivää, viikon, viikkoja… Siitä seurasi palautunut olo. Energinen olo. Virtaa täynnä oleva olo. Unelmaolo.

Wau. Kyllä kannatti hypätä.

Rakas… Tämä on virallinen kutsuni sinulle hypätä levon äärelle kaiken tekemisen keskellä. Jos hyväksyt kutsuni, voit nyökätä päällä: ”Kyllä, kiitos, otan tämän vastaan” tai pudistaa päätä: ”Ei, kiitos, mutta ei kiitos.”

Itse hyppäilen pötköttelemään joka päivä. Sen jälkeen elämä tuntuu aina niin unelmalta.